Web sisällön esitys Web sisällön esitys

Vuonna 2009 Huhtamäki jatkoi konsernin taloudellisen aseman vahvistamista ja strategisten ydinliiketoimintojen kehittämistä. Erityisesti painotettiin kustannusten hallintaa ja rahavirran vahvistamista sekä myynnin rakenteen ja hinnoittelun hallintaa.

Lue lisää strategiasta
Liikevoitto-marginaali 5,8 %
ROI (12 kk, liukuva)9,6 %
Osinkoehdotus (euroa)0,38
Työtapaturma-taajuus parani4 %

Q1 / 1.1. – 31.3.2009

Films-segmentin irrokepaperiliiketoiminta myytiin. Toimenpiteen myötä Huhtamäki keskittyy irrokekalvoihin, ja sen edelleen kehittämiseen. Tuotannon siirto saatetaan päätökseen vuoden 2010 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Thanessa Intiassa sijaitsevan joustopakkaustehtaan uudelleenrakentaminen saatettiin päätökseen.

Huhtamäki mukana WWF:n ilmastonmuutostapahtuma Earth Hourissa.

Osavuosikatsaus 1.1. – 31.3.2009

Tulos huomattavasti edellisvuotista parempi alentuneesta myynnistä huolimatta.

Päätöskurssi (euroa) 5,12
Osakkeen kurssi nousi vuoden alusta16 %

Q2 / 1.1. – 30.6.2009

Varsinainen yhtiökokous pidettiin 3. huhtikuuta Helsingissä.

Siaou-Sze Lienin valittiin yhtiökokouksessa hallituksen uudeksi jäseneksi.

Kolme kovia muovipakkauksia valmistavaa tuotantolaitosta Brasiliassa ja yksi Argentiinassa myytiin. Kaupan arvoksi sovittiin 30 milj. euroa.

Malvernissa Yhdysvalloissa sijaitsevan joustopakkaustuotanto lopetettiin. Vastaisuudessa tuotantolaitos keskittyy kalvojen valmistukseen.

Solumuovipakkaustuotanto Alburyssä Australiassa myytiin. Kaupan arvoksi sovittiin 5 milj. euroa.

Osavuosikatsaus 1.1. – 30.6.2009

Tulosparannus jatkui.

Päätöskurssi (euroa) 7,35
Osakkeen kurssi nousi vuoden alusta67 %

Q3 / 1.1. – 30.9.2009

Kovien muovipakkausten liiketoiminta Roodekoopissa Etelä-Afrikassa myytiin.

Muovisia tarjoilupakkauksia valmistava tuotantolaitos Balakongissa Malesiassa suljettiin. Vastaisuudessa Kaakkois-Aasian tarjoilupakkausasiakkaita palvelee konsernin uusi tehdas Guangzhoussa Kiinassa.

Pohjois-Amerikassa optimoitiin tuotantoa ja kovia muovipakkauksia valmistava tuotantolaitos Phoenixissa Yhdysvalloissa suljettiin.

Osavuosikatsaus 1.1. – 30.9.2009

Tulosparannus jatkui edelleen.

Päätöskurssi (euroa)8,70
Osakkeen kurssi nousi vuoden alusta98 %

Q4 / 1.1. – 31.12.2009

Kolme kovien muovipakkausten tuotantolaitosta Australiassa myytiin. Tuotantolaitokset sijaitsivat Bankstownissa, Wacolissa ja Mulgravessa. Kaupan arvoksi sovittiin 33 milj. euroa. Huhtamäki jatkaa Australiassa tarjoilu-, kuitu- ja joustopakkausliiketoimintaa.

Osavuosikatsaus 1.1. – 31.12.2009

Rahavirta ja kannattavuus paranivat alemmasta liikevaihdosta huolimatta.

Päätöskurssi (euroa)9,70
Osakkeen kurssi nousi vuoden alusta120 %

 

Web sisällön esitys Web sisällön esitys

Toimitusjohtajan katsaus

Vuonna 2009 toimintaympäristöä varjosti maailmantalouden laskusuhdanne. Monien yhtiöiden tavoin myös Huhtamäki keskittyi kustannusten hallintaan ja rahavirran maksimointiin. Kasvua tukevia investointeja tehtiin vain tiettyihin tarkasti valittuihin kohteisiin. Vähitellen markkinoiden ja kuluttajien luottamus talouteen on voimistunut ja tasoittanut tietä paremmalle talouskehitykselle.

Lue toimitusjohtajan katsaus

Web sisällön esitys Web sisällön esitys

Ladattavat tiedostot

Sekä vuosikertomus että tilinpäätös ja toimintakertomus ovat ladattavissa palvelusta.

Siirry ladattaviin tiedostoihin